Kitara 5

Eiku kypälle. (kuva Janina Hakopuro)
Porukassa soittaminen jäi pitkäksi toviksi. Vuosituhannen vaihtuessa alkoi tapahtua: lapset eivät enää juuri kaipailleet isän seuraa ja vielä vähemmän hänen laulujaan; vaimo katosi uraputkeen, joten oli aika tutkailla josko hommassa olisi vielä jotain ytyä.

Kotikylässä kyllä musiikinharrastajia riitti ja pian oli kasassa puolen kymmentä miehenkörilästä treenaamassa sunnuntai iltapäivisin suomi seuran piikkiin. Tuttuja naamoja riitti: Olli ja Kari, joka kävi kuulostelemassa, kannustamassa ja neuvomassa. Itselläni matkassa kultaiselta 70-luvulta mukana kulkenut SG.

Ja pian saatiin keikkakin. Suomi seurasta kysyivät voitaisiinko esiintyä äitienpäivillä ja sinne mentiin ja laulettiin kauniisti kuorossa, niin kuin äitienpäivillä pitääkin. Tosin vain pienemmällä porukalla. Mikä olikin kai oireellista.

Ryhmällemme kävi kuin uskovaisille, tai kommunisteille: aloimme lisääntyä hajaantumalla.

Äitienpäiväkeikan jälkeen ja hyvän tovin harjoiteltuamme syntyi halu lähteä näyttämään taitojamme laajemmallekin yleisölle. Biisit joita olimme harjoitelleet olivat perinteistä suomalaista tanssimusiikkia ja niinpä luonnollinen keikkapremiääri oli tanssit. Ja jollen aivan väärin muista eka keikkamme oli Trollhättanin suomi seuralla, Valkyriassa. Vuosi joko 1999 tai 2000. Kokoonpano oli seuraava: Olli, siis Olavi Isola, laulu, Matti Tynkkinen, keyboard, Risto Järvitalo ja allekirjoittanut kitarat.

Unohdus on armahtanut minut tuon keikan muistoilta.

Tuota pikaa osoittautui, ettei Matti ollut läheskään yhtä innostunut keikan tekoon kuin Olli ja minä ja niinpä... Aluksi treeneissä kulki mukana myös Risto, mutta hänkin luovutti muutaman kerran jälkeen ja siirtyi Matin kanssa soittelemaan.

(Tähän yhteyteen voisin mainita, että musisointimme toimi niin, että meillä oli illan ohjelmistoksi tehty tausta-cd-levyt, jotka oli valmistettu Juhani Hakopuron musiikkiverstaassa. Ollin laulu ja oma kitarointini tapahtui livenä. Hauskana sattumuksena täytyy kertoa se kuinka eräs innokas fani kehui soittoa paremmaksi kuin Hakopuron Jussilla.)

Me Ollin kanssa ampaistiin baanalle ja teimme kokonaista kaksi (2) keikkaa yhdessä, sitten Olli ryhtyi tekemään soolouraa ja huomasin olevani ilman bändiä. Ei auttanut muu kuin ottaa Gibson kauniiseen käteen ja palata soittelemaan Matin ja Riston kanssa.

Mutta ei aikaakaan, kun olimme taas keikkatunnelmissa. Liekö ollut se että Matti pääsi hoitelemaan laulusolistin vakanssia, kun keikat taas alkoivat kiinnostamaan. Yksi keikkamuisto on jäänyt elämään tämän bändin (lyhyeksi jääneeltä) uralta. Keikka oli Nolin Virellä, paikalle löydettiin kännykän avulla; perillä todettiin että kiipparin virtajohto ei ollut sattunut mukaan. Ilmassa oli pientä paniikin poikasta, kunnes keksittiin että johdossa oli samanlainen liitäntä koneeseen kuin tietokoneen sähköjohdossa ja niin eräs ystävällinen sielu riensi kotiin hakemaan kaapelia ja keikka pyöräytettiin ilman lisäkommelluksia. Ei ainakaan muuta ole keikasta mieleen jäänyt.