Omia ajatuksia

Laiva matkalla pohjoiseen.

Huomasin näitä tuumailujani kertyneen sen verran, että oma sivu niille on paikallaan; löytyvät sillä tavoin helpommin.

Olkaa hyvä.

 

 

Jotain rajaa, vaikka se railona aukeaakin.

 

Matkalla Marssiin

Mitä teemme Marsissa, kun emme tahdo tulla toimeen keskenämme Telluksessa?

 

Matkalla Marssiin.

Perillä perustetaan ensimmäiseksi pankki johon voi tallentaa verovapaasti.

 

Matkalla Marsiin.

Onko varmaa, että Marsista löytyy öljyä?

 

Suomessa lyhenne PS:kin on menettänyt merkityksensä.

 

Silläkö nämä taloushuijaukset onnistuvat kerta toisensa jälkeen, kun ihmiset luulevat että numerot pitävät paikkansa?

 

Miksi isänmaallisimpia ovat he, joilla ei ole juuri tietoa isästä eikä maastakaan?

 

Ihminen oppi lukemaan ymmärtääkseen lukemansa väärin.

 

Toistuvat lamat ovat osoittaneet, että demokratian tehtävä on toimia markkinatalouden vastapainona.

 

Politiikassa - ainakin ennen - puhuttiin tosiasioiden tunnustamisesta. Markkinataloudessa tämä ilmeisesti ei käy päinsä, kun kukaan ei tunnu tietävän mitkä tosiasiat ovat.

 

Tappaminen vaikuttaisi olevan helppoa.

 

Kun kaikki valta on kapitaalilla ei ole enää isänmaata jota pettää.

 

Ei minua vastausten sekalainen kirjo masenna vaan kysymysten puuttuminen.

 

Raha ja valta vaikuttaisivat viihtyvän samoissa piireissä.

 

Mestaria mukaillen: nykyään tuntuu olevan paljon periaatteita kaupan.

 

Onnistuvatko nämä taloushuijaukset kerta toisensa jälkeen sen vuoksi ihmiset luulevat että numerot pitävät paikkansa.

 

Nykydemokratia on sortunut pikavippipolitiikkaan.

 

Tässä ajassa ovat pääosassa sivuhenkilöt, jos hekään - statistit.

 

Nykykeskustelu vaikuttaisi kulkevan ajatuksenjuoksuhaudoissa.

 

Mistä kansan usko urheiluun - kaikkien dopausskandaalien jälkeen - kumpuaa? Pelkästä sirkushuvin kaipuusta?

 

Vihollinen tuntuisi olevan hyvä olla olemassa.

 

Urheilu tarjoaa draamaa, jota omassa elämässä ei ole.

 

Tyhmyys ei vaihtamalla muutu viisaudeksi.

 

Protesti on silloin täällä, kun autot palavat Monacossa.

 

On todettu, ettei korkeatuloisten verotus riitä valtion kulujen kattamiseen, joten heidät olisi aivan sama vapauttaa veroista.

 

Vaikuttaa siltä, että vain köyhiä on tarpeeksi paljon, jotta verotus kannattaa.

 

Nykykeisarien ongelma on se, että räätäleitä on harvassa.

 

Viehättääkö oikeistopopulismissa sen yhtäaikainen herra- ja "alempiarvoisten" viha?

 

Enää on mahdollista vain yksi - kapitalistinen - yhteiskuntajärjestelmä - kommunisti Kiinan rahoilla.

 

GPS-navigaattorien aikakautena eksyminen on ylellisyyttä.

 

Itsemurhaiskut ovat turhia - raha on uskoa vahvempi.

 

Jos köyhyys olisi valtaapitäville todellinen ongelma, se olisi poistettu.

 

Kukaan ei halua kuulua massaan - siksi kansa.

 

Vain köyhä huomaa muutoksen.

 

Armeija vaatii vihollisen.

 

Uskomme auktoriteetteihin jotka vahvistavat ennakkoluulojamme.

 

Aika ei mene - se on; me menemme.

 

Koulutus ei tee viisasta.

 

Miksi teet töitä, kun pörssissä tienaa paremmin?

 

Kansan koulutus paljasti sen yksinkertaisuuden.

 

On vaivatonta ajatella valmiita ajatuksia.

 

En pilkkaa jumalaa, jumala pilkkaa minua.

 

Hän puhuu kansantajuisesti kansalle, joka ei ymmärrä mitään.

 

Kuolema tekee monesta ihmisestä paremman.

 

Mihin nämä "kansaan" vetoavat ovat unohtaneet kansanviisauden: "porukassa tyhmyys tiivistyy".

 

Hitlerin jälkeen - kuka enää uskaltaa luottaa kansaan?

 

Miksi maksaa ajatuksesta, kun roskaa saa ilmaiseksi?

 

Tällaiset ajattelijat - ei ihme että on hiljaista.

 

Työttömän ajattelijan dilemma: aivot ajattelevat.

 

Ennen tarvittiin aseet ja sotaväki pitämään kansaa kurissa; nyt riittää pelkät valheet.

 

Aina on olemassa voiton riski.

 

Voiko mikään pelastaa ihmistä ihmiseltä?

 

Hillitseekö ihmistä vain pelko?

 

Onko pakko oppia?

 

Koululaitoksen epäonnistuminen ilmenee populististen puolueiden kannatuksena.

 

Harva uhraa ajatuksen sille, kuinka ajatus on uhrattu.

 

Mihin aikaa säästetään?

 

Voiko vallan rakenteita koskaan muuttaa?

 

Euroopasta ei ole jäljellä kuin kielitaidoton kyräily.

 

Tapahtui niinä päivinä... Eli olisiko uskonnon historian - ja kaiken historian - kirjoitus toinen, jos Roomaa ja sen verotusjärjestelmää ei olisi ollut?

 

On ostettu rahalla rauhaa. Mitä tehdään kun rahat on loppu?

 

Monelle unelman kopio on tarpeeksi.

 

Unelmaa ei saa kopioida.

 

Kun Kiina kopioi kapitalismin unelmaa kopioimalla sitä kapitalismi reagoi kieloilla ja pyrkii tuhoamaan kopiot.

 

Jumala on kuollut ja mitä tekemistä meilläkään täällä on?

 

Milloin tapahtuu finanssimaailman rakennemuutos?

 

Priset på synvillor skjuter i höjden.

 

Syvin tajuttomuuden tila on huumorintajuttomuus.

 

Aika tekijä unohtaa usein aikatekijän.

 

Hän pitää vallasta - hän on valtaapitävä.

 

Kuinka voimme asua globaalisessa kylässä, kun emme tunne naapureitamme?

Elämä on kuoleman jallittamista päivästä toiseen.

Teemme tyhjää työtä rahoilla joita ei ole.

Duunarit ovat kortilla tai kortistossa.

Onhan rakkaus vähän sellanen reppana - joutuu tällasten tollojen kanssa touhuamaan.

Ska man befria en kvinna eller fria henne? Eller ska man frukta

henne, eller befrukta eller kanske ge sked, istället för besked.

 

Saako juutalaiset ja islaminuskoiset ottaa sikainfluenssarokotteen?

 

Miten käy juutalaisille ja islaminuskoisille, jotka sairastuvat sikainfluenssaan?

 

Talouden hevoskuuri on aasien aiheuttama.