Jo minä kummia luin tässä muuan päivä lehestä. Ei kuulma nämä polliisit ossaa kirjottaa. Sellasta ne väitti.

On se mahotonta.

Vaa eipä tuo minua isommin ihmetytäkään. Kelpashan se serkkupoikakin polliisiksi, enkä hänenkään kirjotustaijosta takkuuseen mene. Kahteen kertaan kävi joka toisen luokan kansakoulussa.

Kovasti se tykkäsi meidän pienempien kiusaamisesta. Jospa sellanen katottiin merriitiksi.

Nii – se minua tässä enite ottaa ällin päälle, että miten ne silleen ilman kirjotustaitoo koulusta ulos päästävät.

Emminä tarkota, että pitäs entisaikojen malliin karttakepillä iskeä puustaimet päähän – en tokkiin. Mutta onhan niillä nykyään kaiken maailman petakokiikkaa ja erityisopetusta, niin eikö niillä sitten saisi hienovarasemminki ihmislasta oppimaan.

Luulis ainaki.

Opettajathan on viimesen päälle koulutettuja ja käyvät vielä tuon tuosta opintopäivillä verestämässä taitojaan, niin luulis opetuksen olevan ensiluokkasta. Vaan silti ei oppi tartu. Jospa nämä nykyajan pennut ovat kovapäisempiä. Vai mistä tuo johtunee?

Tai emminä tiijä. Kyllähän se on niin, että ihminen on luontojaan laiska. Helpoimmalla yrittää päästä joka asiasta. Ja ihmisiähän ne kakaratkin on. Puhumattakaan opettajista.

Vaikka onhan se tämä erinomainen juttu, ku viittii hunteerata ajatuksen kanssa.

On tapeltu koulut ja oppivelvollisuudet, että tavallisenki taapertajan lapsilla olisi mahollisuus opiskella ja päästä elämässä etteenpäi – niin näyttää menevän hänekseen koko homma.

Paksu lompakko pitää olla että saisi lapsilleen kunno opetuksen.

Lehessä oikeen esittelivät näitä vaihtoehtoja: oli lukukausimaksuja ja vaihtoehtosta petakokiikkaa ja jyllehammari poikaa koulukaverina.

Vaan millä se meikäläinen semmosia lukukausimaksuja makselis. Ei ainakaan näillä palkoilla. Ja muutenkin se on jo myöhästä nuitte meijän penakoiten kanssa. Olis kuulma pitänyt ilimottaa jonnoon jo siinä vaiheessa kun ne vielä oli rasvapaketissa kaupahyllyllä.

Eipä sitä sillon tullu ajatelleeksi. Oli siinä vaiheessa muuta asiat mielessä tuon vaimon kanssa. Niin tai eihän se vaimo vielä sillo ollu. Sekin asia oli kovasti epävarmaa, joten ei siinä osannu lastensa koulutuksia suunnitella.

Vaan hyvinhän nuo ovat kirjottamaan ja lukemaan oppineet – ei siinä mittään. Tiijä sitten miten pitkälle sillä nykymaailmassa pärjää.

Vaikka kyllä mulla alakuun hirvitti tämä poijan kohalla tämä koulutouhu. Oli monen mallin viransijaista.

Ensimmäinen oli alkoholisti ja toine helluntaalainen. Meinas mennä koulunkäynti ihan hänekseen.

Alkoholisti ois vaan leikkiny ja laulanu ja tää toinen oli huolissaan kun pojat kiusas tyttöjä.

Jo piettiin vanhempien kokkouksia ja monen sorti palaveria melekee viikottain ja lopulta minä sannoin sille, että eikö se oo aika normaalia että pojat kiusaa tyttöjä, että otan homman vakavasti vasta sitte ku ne alakaa kiusaamaan toisiaan.

Nii että se tuntuu olevan nää kiusaamiset päällimäisenä asiana koulussa. Ja eihän siinä mittään vikkaa ole, että huolehtivat semmosistakin asioista. Omilleni ole yrittänyt terottaa että toista ihmistä pittää kunnioittaa, sehän on päivän selevä asia. Mutta se minua ihmetyttää, ettei opettajia huolestuta enempi se että oppi ei tahdo mennä perille.

Täällä meijän kylällä on kovasti käyty keskustelua tästä koulusta ja suomenkieleopetuksesta lehtien palstoilla. Ku ei sitä oikein tiedä millä mallilla se on. Säilyykö luokat vai miten siinä käy? Lapsimäärät puhheitten mukkaan vähenee ja kunta hioo juustohöyliään ja on kai valamis tarjoomaan kirvestäkin. Siinä voi olla kova paikka edessä.

Kukahan niitä sitte rupeaisi puolustamaan. Opettajatkin kun tuntuvat olevan tyytyväisiä nykyseen järjestykseen. Paitsi palakkaansa ja siihen että lomia lyhennettiin kahella päivällä. Niin – ja sitten tähän koulukiusaamiseen.

Yritin minä erräältä suomalaiselta opettajalta hienovarasesti kyssyy kun tapasin kirkolla käyvessä, että mikä se tilanne koulussa oikee o.

Kyllähän se riemastu ja alako selittään miten huolissaan hänkin on ollu.

Minä oikein yllätyin ja ehin jo aatella, että täysin väärä käsityshän meikäläisellä on ollu näistä kansankynttilöistä ilman muuta.

Vaan kyllähän mulla naama venähti kun tämä tokasi että hän on aivan häjissään suomalaisten lasten puolesta ku ne ei millään opi tarpeeksi ruottia.

Menin niin ällikälle, etten meinannu saaha sanaa suusta. Sain kummiskin äkistyksi, että eikö se tämä suomenkielen säilyminen enää niin tärkee asia olekaan. Nii hän rupes todistelemaan, mite ruottia tarvitaan yläasteella, lukiossa, korkeakouluissa ja yhteiskunnassaki.

Enkä minä siihen osannu sanoa muutaku että niinhän se taitaa olla.

Vaikka ois pitänyt sanoa, että kyllähä se tässä maassa on lapsilla hätä suomenkielen eikä ruottin kanssa.

Onhan se meikäläinenkin oppinut ruottinkielen iha kansakoulupohjalta. Mitä nyt oon muutaman kurssin käyny. Nii miten ei sitte nää vekarat, jotka saavat erinomaista opetusta aineesta.

Vaan pahahan se on meikäläisen mennä tällä koulutuksella opettajia neuvomaan. Luulis nuitten ymmärtävän tämmöset asiat jo virkansa puolesta

Siltä minusta ainakin tuntuu.