Prahan matkapäiväkirja

 

Asento! Svejkin baari.

Junanrata tähtitornin mäelle.

Tuumaustauko.

Prahan linna ja Vita-katedraali. Kiipesimme keskellä olevaan torniin.

Mihin ne pojat jäi?

Hirtetty ja hirttämätön.

Sittenpä olikin sitten hyvä tutustua tällaiseen museoon.

Prahassa kävin ensimmäistä kertaa elämässäni synagoogassa. Antoi ajattelemisen aihetta.

Astrologinen kello. Paljonkohan se oli?

Prahassa riitti monen moista nähtävää.

Todella.

Hannele löysi lepotuolin itselleen.

Me ollaan tuolla. Tulla sinne.

Uutta ja vanhaa.

Kulttuurikapakka kierroksella kävimme myös Rilken baarissa.

Prahaa katedraalin tornista nähtynä.

Skoda nostalgiaa.

Kaarlen sillan portti.

Ehdimme myös parantamaan maailmaa.

Jazzia Kaarlen sillalla.

Lepotauko linnan portilla.

Tsekin itsenäisyyden symboli: Vaclac-aukio.

Praha yöllä.

Matkalla kotiin?


21/4 Trollhättan

Lähtö! Heräsin 06.00.

Kaikki vastustaa: sakset hukassa, sukkien liittimet, hammasharjapakkaus.

(Käännyimme takaisin hakemaan karttakirjan ja Prahan opaskirjan)

9.45 Borås

Aurinkolasit hajosivat. Hannele valvonut yön. Nukkui Hallandsåsin ylityksen.

Jonte soitti. Ilmoitin että meri näkyy.

(Keskustelimme - Allu, Hannele ja minä - kuinka ihminen on yksilöllistetty: työ, työttömyys, elämän, arjen valinnat - kaikessa on tehtävä valinnat itse. Mutta valitseeko ihminen työttömyyden itse? Tai ylenpalttisen työssä rehkimisen? Työnantaja odottaa, että työntekijä on käytettävissä lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa. Työtön on vastuussa työttömyydestään, samaan aikaan kun Ruotsissa on n. puoli miljoonaa työtöntä, Euroopassa lienee yli 10 miljoona henkilöä vailla työtä. Työttömyyden ratkaisun siirtäminen yksityisen ihmisen vastuulle on kohtuutonta, irvokasta kyynisyyttä; valtapeliä - hallitsemista. Meiltä puuttuu rohkea poliittinen johto.)

16.45 Saksa

Syötiin laivalla. Olis ollut halpaa The Macallania.

19.45 Kierretään Berliiniä.

21.30 Dresden. Hotelli löytyi.

22/4 Dresden

00.30 Juotiin pari kaljaa. Yhdestä löytyi toffeen makua. Yäk.

Heräsin vähän jälkeen kuuden. Sain nukutuksi uudelleen. Nyt kello on 07.50.

Joogasimme Hannelen kanssa. Aamiainen hotellissa. Töppäilin kahvin kanssa.

Kävimme katselemassa Dresdeniä, sen kauniita, sodasta säilyneitä rakennuksia ja Elbeä.

18.30. Praha! Hotelli löytyi mutkien kautta. Praha on upea. Lämmintä.

20.40. Ellu ja Make paikalla. Lähdetään Kafkan suosimaan ravintolaan Café Louvreen.

(Asuimme huoneisto-hotelissa, jossa oli neljä makuuhuonetta, pentry ja keittiö, kaksi kylpyhuonetta ja wc (todella tarpeen). Asunto vietti kadulle, jossa kulki muutaman minuutin välein raitiovaunuja ja ensimmäinen ajatus oli kuinka asunnossa pystyi nukkumaan, mutta jo seuraavana päivä oli kuulo valikoinut raitsikan äänet pois)

23/4 Praha

Café Louvre oli ehkä hieman liian kultivoitunut minun makuuni. Hyvää ruokaa kylläkin.

Kävimme iltapalan jälkeen ensimmäisen mutkan Kaarlen sillalla.

Yöllä näin unta Axevallan Kesästä, missä olimme keikalla. Suurin osa faneistakin oli paikalla...

21.30

Takaisin päivä kierrokselta Prahasta.

Upea kaupunki! Upea kaupunki!

Nähtiin linna, Vita-katedraali, Kunnon sotamies Svejkin kapakka, ajeltiin junalla tähtitornin mäelle...

Kaikki kävelymatkan päässä.

(Kaarlen sillalla on monivaiheinen historia: 1800-luvulle saakka se oli kaupungin ainut yhteys Vltava-joen yli. Suomen (ja Ruotsin) historiaan se liittyy siten, että 1600-luvun sodissa jäi Ruotsi-Suomen armeijalla silta ylittämättä.)

24/4 Praha/Plzn

Teimme mutkat Plznissä Urquellin tehtailla. Tehdas oli kovin tehdasmainen, mutta kiertokäynti vanhemmassa osassa oli mielenkiintoinen.

Illalla tehtiin jaloittelu Prahan vanhassa kaupungissa.

Praha on upea kaupunki!

(Edellisyönä paransimme poikaporukassa maailmaa - ei tainnut onnistua.)

Ollut outoa herätä toisen vierestä.

25/4 (viimeinen päivä Prahassa)

Olen täällä yötä päivää, unissakin.

Jokin haikeus.

Onko matka koskaan sitä mitä on toivonut? Kuvitellut? Varsinkaan sellainen matka, jossa on päämäärä, paikka mihin matka päättyy. Elämä.

Tänne haluaisi takaisin.

(Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni synagoogassa. Prahassa on 1200-luvulla rakennettu juutalaisten pyhättö ja sen yhteydessä hautausmaa, jotka Hitler määräsi säilytettäväksi muistoksi kansasta, jota ei enää ollut olemassa. Tšekin (Tšekkoslovakian) ja Prahan historian traagisin näytelmä liittyy juuri toisen maailman sodan myllerryksiin. Ensin saksalaiset tuhoavat lähes täydellisesti juutalaisväestön, sodan jälkeen maasta karkoitetaan huomattava saksankielinen väestöryhmä. Kolmen kulttuurin rinnakkaiselo on ollutta ja mennyttä. Frans Kafka, Tšekin ja maailman kirjallisuuden merkittävin kirjailija on mainio esimerkki Prahan kulttuurin kolminaisuudesta: saksankielinen juutalainen Prahassa.)

26/4 Praha

Herään neljältä. Olen matkalla takaisin. Minne?

Katselen kun Hannele nukkuu. Kello on puoli kuusi. Praha herää.

27/4 Trollhättan

Kotona(?)

Ajoimme eilen yhtä soittoa kotiin. Raskas reissu.