Varisseita runoja.
Kissa lähtee retkilleen taivas
sulkee silmänsä
laivat rahtaavat runoja pohjoiseen
tumppaan tupakan
ja ryhdyn purkamaan lastia
Kirjoituskone huutaa sumussa
vuoden päättymistä
seuraavaa liuskaa
uusi tekee tuloaan
kuka niistä tietää
ottaa selvän
vanhat jättävät jälkeensä
sanan tai kaksi
Hämähäkki haeskelee itseään
ruotsalaisessa kirjakaupassa
löytää etsimänsä alahyllyltä
laihan, ohutkantisen suomalaisen runokirjan
tunkee sivujen väliin
ja litistyy
?
yössä valomerkki
ilman pistettä
vastausta ei ole
Paras kirjoittaa sana
Jos en kirjoita sanaa
väittävät ettei minua ole olemassa
tai että olen muuttunut joksikin muuksi
jonka olemassaoloa ei voi todistaa
paras kirjoittaa sana
Kirjoitin runoa
radion kello näytti nollaa
luulin hetkeni koittaneen
rinnassa viilsi ajatus:
anna minulle vielä tämä runo
vartin yli se oli valmis
Kompastuskivi
Nuorempana koikkelehdin tien yli
siipipuolen naakan kera
sittemmin uneksin uraputkesta
soraäänenä sulautumisessa
nyt katselen kiviä kirkkomaalla
Kuljeskelen huoneesta huoneeseen
pesen pyykkiä, pelaan pelejä
yrittelen onaniaa
sanat kaipaavat hiljaisuutta
Painan korvani yötä vasten
kuuntelen menneitä
onko tämä uni, jonka joskus näin?
Nousen yläkertaa kirjoittamaan runoa
selvittämään selvittämätöntä
ottamaan viskipaukun
kissaemolla on nälkä
tyttärellä ilmavaivoja
käyn kusella
kissojen hiekkalaatikko pitäisi
puhdistaa
kaadan viskin, tartun kynään
kissat kinuavat parvekkeelle
aloitan runon ovat raapimassa sisälle
ensi vuoteen on kaksikymmentäkolme tuntia
Laiva matkaa yli harmaan veden
kohti myrskyn silmää
pimeän ydintä
meren rannat ovat jäässä
kissat kuljeskelevat levottomina
sudenhetki unohtuu
joku soittaa Iranista
käännän pääni ja meri on poissa
punainen valo loistaa surujen kanavassa
(viskiä yössä)
jää halkeaa yössä
sanovat että pitäisi kääntyä takaisin
juoksen eteenpäin
riitteen reunalla
Katedraalissa isä sanoo jotain unohtunutta
tai ehkä en kuule metsän uruilta
jotka siivilöivät valoa kuin jumalan sanaa
ja yritän olla lapsen kaltainen
vaikka olen lapsi
oliko se käsky? mikä niistä?
vai jotain muuta?
ei ole ketään keneltä kysyä
Isä, unohdin kysyä
miten madot lisääntyvät
kirjat kyllä tietävät,
vaikka eivät kaikkea
eivätkä osaa kertoa
pitää kädestä kiinni
Kirjahyllyssä kuva
pieni poika kirjoittaa
syksyllä tämä aina alkaa
sanat putoilevat puusta
keräilen niitä
asettelen kirjojen väliin
ehkä ne joku joskus tunnistaa
kaikkia ei voi poimia
tuuli olisi yhtä murretta vailla
tammen oksille jää irrallinen lause
odottamaan kuuta
viimeisen linnun lentoa etelään
S:lle
Sinä kesänä pienet mustat kuut
miehittivät taivaan heinäpellon yllä
pässi vartioi veräjää
eikä minusta koskaan tullut heinäntekijää
peltoa ei enää ole
se pantiin pakettiin
ja jäi lähettämättä
osoitetta ei löytynyt mistään
ja tuli muita kiireitä
- muutot sun muuta
lammaskin lienee vaiennut
joutunut jouluruuaksi
julmuutta on niin monenlaista
lampia kääritään ruohoon ja sammaleeseen
ja ihminen on vain käymässä
niin taivaassa kuin
maan päällä
Perhonen kutsuu tammea tanssiin
puu epäröi
kevät on vielä tuoreessa muistissa
silloin tammet tanssivat
vuosisatojen hiljaista, hidasta valssia
nyt on perhosten hetki
rakkaudelle ei mahda tammikaan mitään
eikä siipien suloista havinaa voi vastustaa
puu antaa mahlansa
perhosten juoda
Laiva mittaa kanavaa
kello yötä
runo paperiarkkia
odotan auringonnousua
hetkiä kanssasi
Tässä kaupungissa
laivat kohtaavat sillanpielessä
toivonsa menettäneet kalpeat miehet
matkalla pohjoiseen ja etelään
Satelliitti lipuu puitten välissä
toisesta aikakaudesta
tähtien alla kiertää lepakko rundejaan
mietin pitäisikö odottaa,
pääseekö ihminen milloinkaan
tämän pitemmälle
ja sitäkin
onko sinulla koskaan
yhtä ikävä minua
kuin minulla on sinua
Seison alasti järvessä
idässä metsän yllä
maailman reunalla
loistaa kirkas tähti
ajattelen sinua
sukellan veteen, uin muutaman vedon
käännyn takaisin
ja menen saunaan
aamulla nousee tuuli
Laittelen pyykkiä
runoa valmiiksi
eilen lähdin etsimään aurinkoa
kuljeskelin hieman irrallaan
joku soitti lokille kännykkään
minulla on yhteys vain sinuun
aurinko on sukua kuolemalle
elämälle
pääsit kumminkin hengissä perille, sanot
itse en ole läheskään yhtä varma
Laivat tahdittavat runoja
pohjoiseen, etelään
pohjoiseen, etelään
hitaat heilurit
mittaavat toista aikaa
pysähtelevät sillanpieleen
odottelemaan junia, toisiaan
sanoja
Matkalla
Runo tuli vastaan
tervehti tuskin huomattavasti
oli koiraa kusettamassa
koira juoksenteli niin kuin koirat juoksentelee
seurasi tuntemattomia tuoksuja
runo antoi narua
kulki perässä
Katu risteytyy Vintergataniin
en tiedä mihin suuntaan lähteä
reitin valinnassa määräilee tottumus
ja paljon jää näkemättä
nolottaa seistä ja empiä
tämmöisenä aikana
harakkakin katsoo
hyvä ettei naura
lehahtaa pesän tekoon
kuin kesken jäänyt lause
ymmärrän että olisi pitänyt kysyä tietä
Taivas ja maa samaa sineä
terä viiltää railon taivaaseen
ihmisen matka itseensä on loputon
Joutsen lentää ohi
laulaa laulunsa
on myöhässä
hän lähti jo viime viikolla
Lokit seuraavat laivoja
ihminen ajatuksiaan
taivaanrannassa pilviä
myrsky?
ja auringonlasku
One for the road
Kivi tanssii jäävuoren alla
hioo pikarin
kelle tämä malja?
Syksyn lähetessä pyytää syreeni
hämähäkkiä kutomaan purjeen
seilatakseen kevääseen
varhainen myrsky pakottaa
pysyttelemään satamassa
miehistö jättää viivyttelevän aluksen
eksyy kapakoihin
talvi maissa ei ole hauskaa kellekään
Tienristeyksessä istuu suomalainen buddha kännissä
hän on luovuttanut elämälle
myös hampaansa
mutisee loitsujaan
huomenna käyn parturissa
tänään laitoin pekonia
eilen vietiin joku torilta sairaalaan
Pekka tiesi sen nimen, muttei kertonu
Tuulanko luota tuut?
ja katsoa tapittaa
kiirehdän askeleitani
buddhan vievät poliisit
kahdella autolla
sielua ja ruumista
nyt tuli mieleen että jäi kysymättä tietä.
Marraskuun matalaotsainen aurinko
läpivalaisee koivut ja tammet
sahaa mäntymetsää
leikkaa sänkistä peltoa, poskea
silmää pimeän ytimeen
Maa kääntää kylkeään
päästää tyytyväisen tuhnun
uneksii avaruuksien valloittamisesta
Siipipuoli perhonen
jäätyy katulamppuun
talvi-illan hämärään
sähköinen siipi värähtää
säikkyy askelten ratinaa
mies astuu siiven suojaan
kurkottaa kielellään tähtikuvioita
pieniä pilviä
Viluinen neidonkenkä
kurkottaa kadun yli
kerää päivän haipuvaa valoa kupuunsa
saa tähdet tanssimaan
askeleet rahisevat hiekassa
petollinen rakastaja
Tiellä jäätyneet jäljet
ja viimeisten perhosten lento
aurinko viipaloi verhoja
kissa kulkee runon yli
toinen juo vettä
ajatus lepattaa teillään
sovitan askeleita jälkiin
kuolleet lehdet eivät kauas lennä
eikä toisen askelissa käy kulkeminen
Jouluaattona viritetään talojen väliin nuottiviivasto
puusta pyrähtää lentoon musta lintu
kevään komeetta, charlie parker
taivaan taukomerkki, alkusoitto
Orava katsoo silmiensä tasalta
silmieni tasalla
ei paljon kysele
odottaa siirtoani
varuillaan – totta kai
tirskuttaa tyytyväisenä
kun olen mennyt
Kuljen samassa kaupungissa kuin sinä
sataa lunta ja ajattelen sinua
miten olisi ihmeellinen sattuma jos tulisit vastaan
ja veisit teelle
sataa lunta ja jouluvalot valaisevat kauniisti
jouluun ei ole aikaa kuin yksitoista kuukautta
välillämme on vain lumisade
Talvi on raskas
taivas tasainen kuin hautapaasi
ajatus taittuu, painuu joen yli
metsäistä rinnettä vasten
jää lepäämään
painan pääni linnunradalle
odotan etäisiä junia
ihminen loi jumalan kuvakseen
katsoakseen itseensä, tekojaan
ja antoi nimet puille ja kasveille, eläimille
ettei enää eksyisi
Jonoa muodostuu sillalle
kaksi kaistaa kapenee yhdeksi
suunnittelijat ovat taas olleet väärässä
virkavaltaa ei näy
heitä tarvitaan muualla
isommilla teillä
juhannus on käsillä
tämä sumppu on purettava itse
joella lipuu purjevene
sillan jälkeen käännyn valtatieltä pois
Ajan parran ja lähden
härkä seisoo lumisen nyppylän kupeessa
hevonen säikkyy tallin kulmalla
ketun jäljet juoksevat viistosti yli pellon
Vita Villan liputtaa Victorialle
joella lentävät hanhet vastaan
toinen tervehtii
ovat menneet ennen kuin keksin mitä vastata
sillanpielessä kalpea tuttu mies
mittaa matkaa iäisyyteen
ei siihen montaa askelta ole
ikkunan takana kirjastossa
luetaan uutisia EU:sta
kioskilta löydän lehden ulos mennessä
tiskillä haukkoo kolme ruskeaa kalaa
kuljen padon viertä ja päätän kirjoittaa tästä runon
auto pysähtyy viereeni
mutta nainen ei kysykään tietä
tekee uu-käännöksen ja poissa
olisin neuvonut hänet harhaan
Oscarinsilta keinuu allani
kutsuu viimeiseen valssiin
ja minä kun olen niin onneto tanssimaan
koivun kyljessä linnunpönttö kallellaan
siivoamattomissa pöntöissä eivät linnut viihdy
kirjaimet ovat juuttuneet tietokoneeseen
elämä talveen
nousen mäkeä ja lumisade tihenee
pilvien päällä Oslonkone jyllää pohjoiseen
mäen päällä lapset juoksevat koulusta kotiin
ensimmäinen kevään merkki
matkaan sinne
Maailmasta
ja muualta
Maa esittelee kalmankalpean naamionsa
irvistää yllätettynä
naiset raahaavat omaisuutta lastenvaunuissa
rengas irtosi jo lähdettäessä
lapset kyräilevät kameroita
akseli piirtää tomuun katkoviivaa
mäen alla maantiellä
kulkee asuntovaunuja ympäri vuotta
työmarkkinatilanne edistää matkailua
eikä sitä rajoita mikään
markkinoita vaivaa bulimi
rahaa ei yksinkertaisesti ole
ja sanat käytetty loppuun
kun huijaus on tarpeeksi suuri
siihen on uskottava
Puut seisovat antautuneina
televisiossa lupaillaan aselepoa jouluaatoksi
Turku julistaa rauhaa Unionille
helpottunut olo kuristaa kurkussa
yö ripustaa naapuritalon ikkunaan tähden
kalasnikovit huolehtivat ilotulituksesta
aamutuuli soittaa huuliharpulla
vuosisadan yksitoikkoista tunnussävelmää
Nuoret miehet kokevat sodan kauhut
rauhanpuolustustehtävissä
YK-joukoilla on omat porttolat
Balkanilla viedään tämän sukupolven neitsyys
kenen sota tämä on?
kenen puolella olla?
Minotaurus karjuu joen takana
on syönyt jo yhden kaupungin
janoaa uusia uhreja
missä ovat kuninkaat ja kuninkaan pojat
kaikki sankarit
kuka tässä labyrintissa löytää tiensä
kun ei ole enää pellavalanganpunojia
Sanoista on ylitarjontaa
siinä ei runo viihdy
lähetän sinulle viesti, lyhyen sellaisen
ehkä ymmärrät, ehkä et
kauppareissulla kuuntelen miten
Minotaurus huohottaa raskaasti
poikaset pitkin maailmaa
äidillä huoli saavatko verta juodakseen
sairaskassan ovella mies kävelee itseensä
buddhakin otti ja kuoli, joi itsensä hengiltä
haudattiin eikä lehdet juuri kirjoitelleet
ketäpä ihmisen kuolema kiinnostaisi
jumalaa näin muuan päivä
tänäänkin on kirjoitettava runo
uskottava itseensä
ja jokaisena päivänä
Joen takaa nousee sienenmuotoinen pilvi
torin penkille jää ihmisestä varjo
osake on jopa seitsemänsataa kertaa
työtä arvokkaampi
(hinnoista voi toki keskustella)
omistan viisi kissaa
yhden elämän
kelpaisinko edes luostariin
runo ei aina suostu siihen suuntaan
mihin on ajatellut
kuolema kulkee sekin outoja teitään
kaveri on poissa
kirja-alennusmyynti alkoi vajaa tunti sitten
käyn siellä myöhemmin
laiva matkaa pohjoiseen
runon nopeudella
Mereltä vyöryvät keväät
aikataulun mukaisesti kahdesti viikossa
lumikellot uskovat tuulia joulukuussa
kastemadot osaavat olla varuillaan
naakkaparvissa tehdään puhdistuksia
kevääseen selviävät vain puolueuskolliset
jatkamaan sukua osaamatta rakastaa
Kaupungin leuassa harvaan kasvanut hammasrivi
toinen vasemmalta kasvanut vinoon
sitä pakottaa ja yötä repii huuto
puhkoo reikiä huoltoaseman valomainoksiin
sunnuntaiaamuna pienimmän seurakunnan
umalanpalvelus porraskäytävässä
ehtoollisviinat nautittu kirkkokaavan mukaan
jo eilen, kustu nurkkiin
pullot pirskotti portaisiin
legioonat, sadanpäämiehet ja konsulit
voivat nukkua yönsä rauhassa
tämä uskonto kuolee ilman marttyyreja
sillä ei ole apostoleja, kieltä
eikä jumalaa
Rautaenkeli levittää tuliset siipensä
vie katsomaan maan ihanuutta
tämä kaikki on sinun
jos kolmasti kiellät minut
en voi
olen yksinkertainen levyseppä
Seison nilkkaa myöten rapakossa
jonkun kusipään pihalla
pilkkopimeässä huhtikuun yössä
selittämässä miten tärkeää
vähemmistön puolesta taisteleminen on
kaveri jankuttaa jostain pöytäkirjasta
ja puuttuvasta viidestäkympistä
se on liikaa
minullekin